Don Sakke

Taas on vierähtänyt pari päivää viimeisimmästä blogipäivityksestä. Toivottavasti Riku ei ole istunut koko tätä aikaa koneella selaimen päivitä-nappia painellen. Päivitysten välissä Don Sakke on saapunut pienen kiipeilyperheemme pariin. Saken kone laskeutui Trapanin kentälle tiistai-iltana vasta puolen yön aikaan, joten meillä ei hakemisen suhteen tullut mikään kiire. Päätimme kuitenkin lähteä hyvissä ajoin liikenteeseen, tarkoituksena poiketa matkalla ainakin Ericen rauniokaupungissa ja Trapanin keskustassa.

Erice sijaitsee aivan Trapanin laitamilla korkean kukkulan päällä. Jo sinne ajaminen pelotti mua tosi paljon, alastulomatkasta puhumattakaan. Mun pelko ei johtunut Jussin ajotaidoista, sillä niissä ei ole mitään vikaan, vaan siitä, että tie Ericeen on kovin kapea, jyrkkä ja mutkainen. Monikohan Italialaistyylisen ajotaidon omaava kuski on päättänyt päivänsä Ericen pikataipaleella?

Ericessä vierailemisen jälkeen suuntasimme Trapanin pääkadulle. Pääkadulta se ainakin näytti, sillä liikkeitä oli vierivieressä. Luulisi, että ruokapaikka löytyisi tällaiselta kadulta helposti. Abaut tunnin kävelyn jälkeen näytti kuitenkin siltä, että Sisilialaisia kiinnostavat enemmän ylihinnoitellut merkkivaatteet kuin maukas ruoka. Pikainen kävely takaisin autolle (mikä on mun tapauksessa kovin suhteellista) ja lyhyt katujen ristiin rastiin ajaminen tuotti lopulta tyydyttävän lopputuloksen.

Ravintolareissun jälkeen suuntasimme mahat täynnä lentokentälle odottamaan Don Saken saapumista. Ryanair oli tyypilliseen tapaansa hieman aikataulusta edellä, joten odotteluakaan ei kertynyt kuin puolisen tuntia. Minä ja Teemu ajateltiin yllättää Sakke tuomalla tervetuliasviini lentokentälle. Jostain kumman syystä kaupan toiseksi halvin punaviini (1,30 €/l) ei näyttänyt maistuvan, liekö syynä sitten lentopahoinvointi ;)

Keskiviikkoaamuna suuntasimme toistamiseen DWS-spotille. Tällä kertaa mukaamme liittyi Saken lisäksi nuori Saksalainen 16-vuotias kiipeilijälupaus Johannes. Sää spotilla oli mitä mainioin: aallot olivat pienemmät kuin viimeksi ja aurinko paistoi jälleen mukavan lämpimästi. Muut syöksyivät heti kallion varjoon, kun taas mä jäin Inkan kanssa ottamaan aurinkoa. Kantapään paraneminen on vielä siinä vaiheessa, ettei DWS oikein onnistu. Kiipeileminen on vielä ihan jees, mutta veteen pannuttaminen voisi murtaa kantapään uudelleen. Äijien meno näytti tällä kertaa vähän vahvemmalta kuin viimeksi. Ehkä tieto siitä, että Johannes tikkaa melkein kasia sai jäbät yrittämään vähän kovemmin. Hetken vanhalla spotilla pyörittyään nelikko suuntasi noin 100 metriä kauempana olevalle kalliolle, johon he avasivat hienon poikkarin. Alku reitin Teemu toimi puskutraktorina pudotellen irtokiviä mereen.  Poikkarin muuttuessa tiukemmaksi Johannes otti vetovastuun, muiden seuratessa perässä. Poikkarin jälkeen otettiin vielä muutamat hyppyphotot ja nautittiin auringon paisteesta ennen kotiinlähtöä.

Tänään vuorossa oli lähikallioiden näyttäminen Sakelle. Jussi päätti pitää vapaapäivän Inkaa varmistellen. Sallittakoon se, sillä olihan takana jo 3-4 päivää kiipeilyä. Itse otin DWS-päivän levon kannalta, joten hinku kalliolle oli kova jo herätessä. Teemu taas näytti hieman väsyneeltä, mutta lähti Johanneksen kanssa yrittämään 6c+ reittiä. Reitti menikin Teemulta yhdellä levolla ja luultavasti lähetyskin tapahtuu vielä tän reissun aikana. Johannes valitteli myös aamusta väsymystä, mutta flässäsi silti 7c reitin. Helppohan se on tikata kun on vielä noin nuori, että palautuu yhdessä yössä;)

Mä ja Sakke suunnattiin vähän kauemmas leirintäalueesta kiipeemään. Aluks lämpättiin 5c:llä, josta siirryttiin 45 metriselle 6a/6a+ reitille. Reitin voisi myös vetää kahdessa osassa, josta alkupuolisko on 6ata ja jälkimmäinen plussaa, mutta päätettiin vetää se putkeen. Sakke sightas reitin helpon oloisesti, joten ei se vaikee voinu olla. Niin mä siis ajattelin, ennen ku oli mun vuoro kiivetä. Eka pätkä oli ihan mukavaa kiipeilyä, mutta tiukemmalla pätkällä iski pelko ja oli pakko tulla köyteen lepäämään. Pisteet Sakelle! Mä en tiiä mitä hormoneita se on viime aikoina popsinu, mutta kiipeily on ihan eri näköstä kuin esimerkiks viime kesänä.

Kiipeilyn lomassa mä sain hyvän muistutuksen, miksi kypärä ois hyvä omistaa. Ulkomailla varmistaessa niskaan saattaa sataa muutakin kuin kiviä. Tällä kertaa puuskittainen tuuli katkas topissa olleesta kaktuksesta ison palan, joka sitten putosi aivan mun viereen kovan läsähdyksen saattelemana. Vaikka tilanne olikin hieman huvittava, päätin lisätä kypärän ostoslistaan.

Tähän asti reissu on ollut aivan mahtava. Musta on tullut todellinen limestone fani.  Reitit on luonteeltaan ihan erilaisia kuin Suomen krimppisläbit. Herkkää släbiäkin löytyy, mutta pääasiassa reitit ovat olleet mukavan kahvakkaita pitkine vetoineen.

"Hittoku en saanu enää loppuyöstä unta ku tuli unissaa vedettyy Teemuu viis kertaa turpaan!" -Jussi

-Joni

Teemu puskee 20 kilosia stemuja alas 10 metristä

Look ma, no hands!

Kaktus läsähtää semi kivasti 30 metristä

"Eli sit siit paskast grimpist vedät viel kymmenen senttii oikeemmalle vähä parempaa grimppii, sit siirrät vasemman siihe paskaa grimppii ja sit vedät sinne aaaaaarg kunnon kahvaan!"